maanantai 23. tammikuuta 2012

vai että blogi!



Ajattelin minäkin sitten kantaa korteni kekoon tähän uuteen villitykseen kuin blogin kirjottaminen!

Näiden aloittaminen on aina vähän vaikeeta. Aloitan vaikkapa kertomalla kuluneesta viikostani. Löysin H&M.stä nahkatakin jollaista olen himoinnut viimeisen vuoden aikana, joten pakkohan semmoinen oli saada! Postista myös saapui kauan himoitsemani lomokamera kalansilmällä, jota pääsinkin viikonloppuna koekäyttämään. Pitää saada filmi loppuun niin sitten pääsee katsomaan minkälaista kuvamateriaalia on viikonlopulta filmille kertynyt.




Olimme ystäväni Benjamin kanssa valokuvaamassa myös ensimäistä kertaa näin lumen tulon jälkeen ja koekäytimme hevosenpäätä, jonka sain ystävältäni lainaan. Tarkoitus olisi tehdäkin aiheesta kuvasarja, sittenkun saa aikaseksi ja mallien kanssa aikataulut sovittua yhteen. Tässä kuvamateriaalia kuvaussessioistamme. Herätimme hieman hämmenystä ohikulkevien ihmisten joukossa.





Tätä kuvauspaikkaa kyllä pitää käyttää myöhemmin uudelleenkin, lumiset puunoksat näyttivät oikein kivalta kuvissa! Toi hevospää oli niin mahtava että piti itsellekin käydä hommaamassa moinen. Niitä saa valkosina sekä ruskeina. Pelottelin tuttavaani, joka asuu samassa sisäpihassa, niin että näemme toistemme ikkunoihin, että löytää mut vielä joku päivä pimeästä kämpästä tuijottamassa niiden kämppään toi hevosnaamari päässä. Mä ehkä pissaisin housuihini jos huomaisin yhtäkkiä tuommoisen hahmon tuijottavan itseäni.

Löysin muuten aivan loistavan sivuston, jossa kuvaaja on käyttänyt pariskuntia ja pukenut toisensa toisten vaatteisiin ja kuvat on toteutettu tyylikkäästi ja tarkkaan viimeistä yksityiskohtaa myöten!


Viikonloppuna pelasimme ystävieni kanssa lautapelejä sekä olin ystäväni kotikekkereissä, mukavaa kun joku aina jaksaa järjestää moisia! Teemana oli "Vanhemmat matkoilla". Eventin kuvaus oli seuraavanlainen;

"Muistatko vielä ajan, jolloin vanhempien matkoille lähteminen tarkoitti sitä, että olit suorastaan velvoitettu järjestämään asunnossa kotibileet? Nyt sinulla on mahdollisuus saada takaisin pala kultaista nuoruuttasi. Vanhempani ovat nimittäin lähteneet Intiaan ja jättäneet kämppänsä tyhjäksi. Meidän on siis käytävä ostamassa väärennetyillä henkkareilla lähikaupan siideriä ja biletettävä kuin olisi se vuosi, jolloin täytit 16. Luvassa lienee ainakin boolia, pelejä, ynnä muuta lapsellista hauskuutta. Jos haluat, voit myös pukeutua teeman mukaisesti lukioajan vaatteisiisi. Itse en kehtaa. Jos haluat tuoda mukaan siistin kaverin, joka lupaa olla hajoittamatta vanhempieni stereoita, mutta tekee sen kuitenkin, ilmoittelethan sopivasti etukäteen.

Isiltä ja äidiltä on kysytty bileisiin lupa. Kun homma riistäytyy käsistä tulen silti väittämään, että koko juttu oli oikeastaan teidän ideanne, ja että minut pakotettiin pitämään bileet lumipesun uhalla."

Jatkoimme iltaa Dynamoon, jonka jälkeen menimme kaverini luokse jonne jumittauduimmekin sitten koko sunnuntai-illaksi. Darrasunnuntait menevät kyllä paljon mukavemmin ystävien seurassa ja oma kämppä tuntuikin kovin hiljaiselta kun kotiin palasi. Kaverini "hieman" jäätynyt pakastinlokero myös herätti kovasti hilpeyttä noin aamusta.




Huomaa myös opiskelijajääkaapin täysi sisältö. Löysin tänään myös uuden bändin joka onkin ollut aika kovassa kulutuksessa. Video oli myös kovasti mieleeni, mielenkiintoinen ja kauniisti tehty. Enjoy!




Ei kommentteja: