tiistai 23. kesäkuuta 2015

Juhannus 2015


Tänä vuonna rikoin mun juhannusperinnettä viettämällä sen mun parhaimpien ystävien kanssa Peetan mökillä, johon tutustuin ensimmäistä kertaa tänä vappuna. Noin viimisen viiden vuoden aikana olen päätynyt aina juhliin josta tunnen ehkä bileiden järjestäjän enkä juuri muita ja täten myös tavannut ja tutustunut moniin hienoihin ihmisiin. Tänä vuonna oli kuitenkin mukavaa päästä viettämään se parhaimpien ystävien kanssa ja Peeta oli ihana kutsuessaan heidät mukaan vaikkei osaa ollutkaan edes tavannut aiemmin. Pahoittelen kuvien vähäisyyttä, tällä kertaa keskityin enemmän olosta ja seurasta nauttimiseen kuin tilanteiden dokumentoitiin mutta onneksi sentään muutama kännykkäotos tallentui viikonlopulta. Niistäkin suurin osa otettu vasta sunnuntaina sekä Turussa jossa jatkettiin vielä juhannuksen viettoa. Peetan ystävä Minttu otti kuitenkin juhlista aika ihania kuvia, kannattaa käydä tsekkailemassa niitä klikkaamalla tätä! Myös Kaisun (click!) juhannuskuvat on tsekkaamisen arvoiset. Kiitos vielä Peetalle ihanista juhlista ja yöllisistä serenoinnista kiitokset Tonille ja Pajulle!


Miami Horror - I Look To You

Photo: Kaisu Jouppi



Photo: Peeta Peltola


2 kommenttia:

SIIRIT kirjoitti...

Ihania kuvia ja ihana Turku!!<3

Jelena kirjoitti...

Turku = best! Kiitti :)