tiistai 10. toukokuuta 2016

Hanami Sakura
















Viime viikonloppu Helsingissä sisälsi Elias Gouldin sekä Mumford & Sonsin keikan, sekä kuvaukset Roihuvuoren kirsikkapuistossa. 
Mumford & Sonsia olen kuunnellut viimeiset 7 vuotta joten oli ihanaa päästä vihdoin näkemään heidät livenä. Sunnuntaina taas käytiin Annin kanssa kuvailemassa Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Viimeiset 4 vuotta olen aina missannut parhaimman kukinta-ajan jonka nyt vihdoin pääsin ikuistamaan kameralle. Paikka kuhisi niin paljon ihmisiä että joutui miettimään aika tarkkaan kuvakulmat jottei heitä näkyisi kuvissa. Ala- ja yläkuvakulmat sekä aukko 1.6. toimi tähän hyvänä ratkaisuna. Sain myös hyvän lihaskuntotreenin aina kyykkäilessä ja kieriessä maassa etsien hyviä kuvakulmia ;) Tuntui hyvältä pitkästä aikaa päästä kameran taakse ja Annin kanssa kuvaaminen on aina niin ihanan vaivatonta. On niin helppoa kuvata visuaalista ihmistä jolle kameran edessä oleminen tulee niin luontaisesti. 

Lisää kuvia voi bongailla myöhemmin myös Annin blogin puolelta, click : Muutakinkuintanssia !


Ei kommentteja: